Lyhyestä virsi kaunis. No, virrenveisuu sikseen, sillä nyt annetaan sanan säilän sivaltaa pitkän kaavan mukaan.
Palataanpa ajassa pari viikkoa taaksepäin suoraan alkukesän kuumottaviin hetkiin!
19.5. jossainpäin Myllypuroa…
Aaahh, kesää rinnassa! Linnut livertelevät ja mehiläiset kirmaavat kukkakedolla. Suorastaan tuntee kesän tuoks… hyi helvetti! Mikäs täällä haisee ja mikä on tuo puuskutus… Metsästä rymistelee kaksi runsaan hien pinnoittamaa miestä talloen jalkoihinsa juuri maasta ponnistaneet vuokot. Molempien silmissä loistaa lasittunut, psykoottinen katse ja sieraimet värähtelevät askelten tahtiin. Hirvi-Arska ja Pappa-Jaatinen kiihdyttävät vauhtiaan kohti läheistä peliareenaa. Tuoreen junnuveren tuoksu kiihottaa arpiset korpisoturit hurjaan laukkaan. Kohta ollaan taas ottamassa pojista mittaa...
Oli vuotuisen veteraanit vastaan juniorit -ottelun aika. Koitos, jossa Jakis jaetaan kylmästi kahtia miehiin ja poikiin. Kaikilla oli vielä tuoreessa muistissa viime vuoden vuoden legendaarinen ottelu, jossa veteraanit nousivat kolmannessa erässä 0-3 tappiotilanteesta huikeaan 4-3 voittoon. Tämän vuoden turnaukseen veteraanit olivat keskittyneet katselemalla videolta kolmatta erää hidastettuna yhä uudestaan ja uudestaan. Junnuparoilla oli asia toisin. Vihdoin oli mahdollisuus päästä eroon jo vuoden piinanneesta painajaisesta. Ehkä tämän ottelun jälkeen ei tarvitsisi öisin herätä omaan kauhunhuutoon, kun unessa Ori kampeaa väkisin selkään, Hirvi-Arska murjoo viattomia maskimiehiä jauhemaksapihveiksi ja Kartsa juoksee ohi kuin hidastetussa elokuvassa vieden varman voiton käsien ulottumattomiin.
Veteraanien joukkue ei ollut paljon muuttunut viime kerrasta. Ainoastaan tehoveteraani Aki ei ehtinyt mukaan koitokseen. Junnujen AP Manninen sai kauan kaipaamansa ylennyksen veteraaneihin, mutta flunssa piti miehen sivussa ottelusta.
Kahdeksanhenkistä ja 672 kiloista veteraanimassaa vastassa oli yhdeksänhenkinen ja 671 kiloinen juniorijoukkue.
Keski-iältään 7 vuotta veteraaneja nuoremmat juniorit olivat tällä kertaa haastajien roolissa. Edellisen gaalaottelun niukka tappio oli kasvattanut poikasten nälkää sen verran, että voitonvarmuutta uhkuvat junnut olivat lähteneet sotaan koko rintaman voimin. Viime vuodesta joukkue oli muuttunut melkoisesti. Veikko, Antti ja maalivahti Tomi olivat tulleet paikkaamaan HPV:n maalivahdiksi siirtyneen Tommin (taisi viime vuoden vetskuottelu olla liian kova pala) ja veteraaniksi ylennetyn AP:n jättämää tyhjiötä.
 Pillin soidessa veteraanimassat rymistivät junnujen kimppuun. Poikasten ”yliviritetyt” koneet pettivät heti startissa ja niinpä vaivaisen 20 sekunnin jälkeen Harri ”Hurmio” Lehikoinen sivalsi ensimmäisen maalinsa Janne ”Kone” Pajusen syötöstä…. TUURIA, sehän kimposi pakista!, huutavat junnujen kiljukaulat yhteen ääneen. No ei todellakaan. Veteraanit tiesivät vuosien kokemuksella, missä junnupakit norkoilevat ja niistä jos mistä on helppo heittää kimmokkeella sisään.
Salama-alun jälkeen veteraanit vetäytyivät puolustuslinjoille ja houkuttelivat pahaa aavistamattomia junnujaparkoja syvemmälle veteraanien päätyyn. Junnujen näennäishallinnan aikana veteraanien tehonyrkki Harri ”Haaska” Lehikoinen laumoineen haisteli heikkoa lenkkiä varomattomassa junnurintamassa, johon upottaa maalinnälkäiset hampaansa. Junnujen piirityksen läpi suoritetut sissi-iskut toivat tulosta erän loppuhetkillä, kun Janne ”Nakkisormi” Pajunen pääsi antamaan läpisyötön Harri ”Terminator” Lehikoiselle. Pallo tuli sen verran eteen, että Harri sai vain kevyen kosketuksen pallon, mutta veteraanille se riittää. Nätti zippi maalivahdin yli ja erä päättyi veteraanien 2-0 johtoon. Jo tässä vaiheessa joku tarkkakorvainen olisi voinut kuulla kevyttä ritinää junnujen hauraista selkärangoista…
 Erätauolla tilanteen järkyttämät junnut muistelivat Tähkän salibandykoulun oppeja ja kapteeni Lamppu kasvatti pelimoraalia vihreä hanska heiluen. Veteraanit kiristelivät kehoja koossapitäviä tukia ja varautuivat junnujen rynnistykseen. Mitään ihmekeinoja junnut eivät tauolla olleet keksineet veteraanien lyömiseksi ja mikäli mahdollista, oli poikien liike aiempaakin puutuneempaa. Täytyy myöntää, ettei veteraanikonekaan toiminut tässä vaiheessa kaikilla sylintereillään, mutta vetäytyminen omaan päätyyn tiukkaan viisikkopuolustukseen virkisti kummasti. Iskuja junnupäätyyn saatiin suoritettua aikaisempaa tiuhempaan tahtiin, mutta maalin tekemiseen tarvittiin melkein koko toinen erä. Niinpä aivan toisen erän loppuun veteraanien maalispesialisti Harri ”Hattu” Lehikoinen teki kolmannen maalinsa napauttamalla Ori-Jaanun syötöstä rystyvedon ylänurkkaan. Nyt kuului jo selvää selkänikamien murtumiseen viittaavia ääniä junnujen puolelta.
Kolmas erä ja tilanne oli päinvastainen kuin vuosi sitten, silloin veteraanit olivat synkässä 0-3 tappiossa, mutta pystyivät kääntämään tilanteen voitoksi viimeisessä erässä. Vastustajan mokista viisastuneena veteraanit säästelivät voimiaan ja tämä oli pitkälti vetskupakkien Arskan, Peten ja Makon ansiota, jotka hallitsivat viivytystaistelun aakkoset. Juniorien uusin taktiikka oli pistää mies maskiin ja roiskia palloa maalin eteen. Tämä aiheutti muutamia läheltä piti tilanteita, mutta ilmeisesti isokokoiset pakit olivat liikaa junnujen maskimiehille, jotka halusivat pysyä ehjinä ensi kauteen asti. Junnujen takoessa päätään puolustusmuuriin vetskuvahti Niko ”Hämis” Helle napsi irtopallot helpon näköisesti.
Lopussa juniorit yrittivät synnyttää ainokaistaan kuudella viittä vastaan, mutta sekään ei onnistunut. Yritys oli kuitenkin niin innokasta, että puolustaminen unohdettiin lähes kokonaan ja silloin vetskujen haaskalinnut olivat taas paikalla. Junnumurskaaja Harri syötti Pajuselle, joka pääsi nokitusten molarin kanssa. Aikansa kikkailtuaan Janne sai pitkän harhautuskuvionsa päätökseen ja iski matsin loppulukemiksi 4-0.
Mitään suurempia riemunkiljahduksia ei pelin päättyminen veteraanirintamalle aiheuttanut, sillä junnujen esitys oli ollut pettymys. Odotettiin, että vastassa olisi ollut kapteeni Lampun ja hänen vihreän hanskansa valmentamat juniorit, joilla olisi ollut riittävästi taistelutahtoa pelata muutaman takaiskumaalin jälkeenkin.
No, ainakin tässä voi taas kuittailla yhden vuoden lisää, mikäli yksikin junnu kehtaa jatkaa joukkueessa…
|
