Jaajaa, siitä onkin aikaa taas kun reportteri, tuo sanavapauden sitkeä esitaistelija, totuuden hurskas torvi ja sanan säilän suvereeni sivaltelija on viimeksi tätä varsinaista tointaan harjoittanut. Aika on kulunut vallan toisissa puuhissa, kuin journalististen hienouksien maailmassa. Toisaalta onhan niin, että pysyäkseen ajan hermolla on kynäniekan aina hakeuduttava kansan syvien rivien pariin pitääkseen sormensa ikäänkuin elämänkierron valtimolla ja kuunneltava kaupungin sykettä. Jos se tarkoittaa armotonta ryyppäämistä, niin minkä sille tekee, häh? No, asiaan...
Onhan nimittäin niin, että Ex-Jakiksen kausi 2004-2005 on likimain pelattu. Ja millainen kausi? Ei enempää eikä vähempää, kuin tuloksellisesti joukkueen historian paras. Viime kausi oli jo loistava (säilyminen 3-divarissa selvästi). Miehet eivät ole yhtään nuorentuneet, painoa taas pari paunaa lisää... mutta kuten jo kerrottu on, niin vain porukka hilasi itsensä II-divarin karsintaan. Ja aluesarjan jatkopeleihinkin päästiin, kuten tapana on ollut joka kerralla.
Karsinnassa vastaan tuli Flob, joka on vuosien saatossa kohdattu niin monasti aiemmin. Aina taisto on tiukka ollut ja niin myös nyt. Eivät joukkueet peliajalla toisiinsa eroa tehneet, vaan Sami "Il Capitano" Lampun maalilla Ex-Jakis väänsi pelin jatkoajalle 1-1 numeroissa. Jatkoaikakin meni maaleitta, joten rankkareihin mentiin. Rankkareissa Flob osoittautui terävämmäksi, kun Jakiksesta osui vain ikäpresidentti Aki "darius" Pylvänäinen. Kuka sanoi, ettei kokemus auta, kun kädet meinaa jäätyä... Flob siis II:seen.
Aluesarjan jatkopeleissä tuli vastaan Hämäys. Hämäys on aiemminkin ollut jakista vastassa aluesarjassa. Silloin se oli vielä kova porukka. Vaan nyt oli toisin, hämäys olikin vain "kova" porukka. Jos kovuus on sitä, että ajellaan selkään jos kiinni saadaan ja ruikutetaan dumarille, kun olkapää olkapäätä vasten kaveri tekee maalit, niin kyllä, Hämäys oli kova porukka. Vaan maalit laskettiin ja Hämäys jäi jalkoihin kahden ottelun yhteistuloksella 9-4. Aluesarjan finaaliturnauksessa välierässä tuli vastaan GrIFK, joka oli tuttu lohkovaiheesta. Silloin ei Jakis voittanut kertaakaan kolmessa pelissä, eikä nytkään. 4-0 numeroin tuli turpaan, eikä oltu edes lähellä. Grani finaaliin, Jakis pronssipeliin.
Pronssiottelussa vastassa oli Elsa. Edellisvuonna Jakis selvisi myös pronssipeliin, jolloin tuli kuokkaan niin rumin luvuin, ettei tähän niitä kehtaa laittaakaan. Tällä kertaa tahti oli toinen. Ex-Jakis vei halutonta Elsaa miten tahtoi, eikä pelin voittajasta ollut epäselvyyttä ekan erän puolivälin jälkeen. Maaleja ladottiin tasaisesti, pinnoja tuli monelle pelaajalle ja homma oli rentoa, niinkuin kauden tässä vaiheessa piti ollakkin. 9-4 loppulukemissa kumarrettiin mitskut kaulaan ja lähdettiin kotiin.
Tai ketkä meni, ketkä ei. Sillä kaikki joukkueesta tiesivät, mitä on vielä tulossa. Se kauden kaikken tärkein peli. Se mikä on aina takaraivossa tammikuun kylminä pakkasöinäkin. SE ottelu, josta on puhuttu kaduilla ja kapakoissa, turuilla ja toreilla. Superbowl? ei. Stanley Cupin 7:s finaali? ei. Jotain ihan muuta. Ja pelolla pantiin merkille myös eräiden kauden aikana varjojen mailla vaellelleiden, hieman iäkkäämpien pelaajien hurja vire aluesarjan finaaleissa, oliko kokemus jälleen auttanut kunnonajoituksessa...? Se jäi nähtäväksi, kun pelaaja kyräillen ja väkinäisesti moikkaillen pakenivat sateisen kaupungin yöhön...
|
